Lohjan museon puutarhasta ei sirkusta vaan olohuone

Lohjan museon puutarhassa omenapuun alla
Lohjan museon puutarhan vanhimman omenapuun sanotaan olevan 1870 ja lajikkeeltaan Sokerimiro. Lajike ei ainakaan ole Sokerimiro, toteavat omenoita maistelevat Esa Aaltonen (oik.) ja Karoliina Junno-Huikari. Arja Lönnqvist (vas.), Päivi Alanne ja Ilse-Maj Varsikko tarkkailevat maistelijoiden ilmeitä.

Lohjan museon puutarhasta ei ole tarkoitus tehdä sirkusta, vaan paikka, johon lohjalaisten olisi vielä nykyistäkin helpompi tulla, sanoo Lohjan museon Ihan pihalla-hankkeen projektikoordinaattori Karoliina Junno-Huikari.

”Että lohjalaiset tuntisivat sen vielä enemmän olohuoneekseen”, Junno-Huikari toteaa.

Nyökyttelemme tyytyväisinä. ”Me” olemme Lohjanseudun Puutarhaseuran hallitukseen kuuluvat Päivi Alanne, Ilse-Maj Varsikko, Esa Aaltonen, Arja Lönnqvist ja tämän kirjoittaja, Erja Hinkkanen.

 Junno-Huikari halusi tavata puutarhaseuran edustajat siksi, että seura on Lohjan museon pitkäaikainen yhteistyökumppani. Hän toivoo myös, että seuralla olisi tietoa museon puutarhaan istutetuista kasveista, kuten omenapuulajikkeista.

Ihan pihalla-hanke käsittää myös Sammatissa sijaitsevan Johannes Lohilammen-museon pihapiirin.

Mitä haluatte museon puutarhaan?

Ihan pihalla-hankkeessa on tarkoitus muun muassa uusia ulkoalueen kasvikyltit, tuoda sinne penkkejä ja kannustaa lohjalaisia esimerkiksi piknikkien viettoon. Riippumatoistakin on alustavasti puhuttu.

Kaiken tämän tarkoitus on painottaa sitä, että puutarhassa saa viettää aikaa.

”Mitä muuta puutarhassa voisi olla?”, Junno-Huikari kysyy.

”Museollahan voisi järjestää vaikka perennanvaihtoa”, Aaltonen sanoo aiheesta syntyvässä keskustelussa.

Tämä on vitsi, sillä sitä juuri puutarhaseura on tehnyt vuosia, aina toukokuun viimeinen torstai-ilta.

Aaltonen kertoo, että lupa tapahtuman järjestämiseen on saatu vuosia sitten eikä sitä ole peruttu.

Joka kevät puutarhaseura on myös järjestänyt museon puutarhassa opastusta omenapuiden leikkaamiseen. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että Aaltonen on käynyt leikkaamassa puita.

Palmu museon saliin

Puutarhakasvien lisäksi Junno-Huikari haluaa kiinnittää huomiota huonekasveihin. Hänen toiveissaan on järjestää ensi kesänä museolla näyttely, jossa olisi esillä vanhoja, paikallisia huonekasveja.

Tässä yhteydessä Alanne kehottaa kääntymään nummilaisen Saarelman puutarhan puoleen. Saarelman kasvattamat pelargonin ovat maankuuluja. Useana vuonna Saarelman pelargoni on valittu Suomen kauneimmaksi.

Junno-Huikari haluaisi museoon myös suuren palmun, sellaisen, joita herrasväen saleissa kasvatettiin menneinä vuosina.

Lupaan puutarhaseuran Facebookissa kysellä voisiko joku mahdollisesti lahjoittaa museolle suurta huonekasvia. Voisitko sinä esimerkiksi?

Juhlametsä kuntoon

Hankkeeseen kuuluu myös museon vieressä sijaitsevan Lohjan juhlametsän kunnostaminen. Juhlametsä tarkoittaa vuonna 1997 perustettua luontomuistomerkkiä eli pientä metsikköä museon pysäköintialueen vieressä. Vuosi oli Suomen itsenäisyyden ja Lohjan kunnan ja kaupungin yhdistymisen juhlavuosi.

Juhlametsän ideana oli, että lohjalaiset yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt saivat istuttaa alueelle valitsemansa puun. Istuttajia olikin paikalla noin tuhat. Ensimmäisten joukossa puun istutti valtioneuvos Johannes Virolainen. Myös Lohjanseudun Puutarhaseura osallistui juhlametsän perustamiseen. Aaltonen kertoo, että seuran valitsema puu oli marjaomenapensas.

Tarkoitus oli, että puiden istuttajat olisivat käyneet hoitamassa istuttamaansa puuta. Ensimmäisinä vuosina tätä ilmeisesti tapahtuikin, mutta sittemmin puut jäivät oman onnensa nojaan. Nykyisellään juhlametsä on tiheikkö, jonka puista osa on kuollut. Kyltit, joihin oli kirjoitettu istuttajan nimi ja puulaji, ovat aikaa sitten joko kadonneet kokonaan tai ainakin teksti on hävinnyt.

Junno-Huikari kertoo, että juhlametsää ryhdytään kunnostamaan raivaamalla sitä metsänhoidollisin perustein. Se tarkoittaa sitä, että metsästä ei ryhdytä etsimään esimerkiksi Virolaisen istuttamaa puuta, vaan että kuolleet puut kaadetaan. Kaupungin metsurit ryhtyvät työhön heti kun he muilta töiltä ehtivät.

Liian vanha omenapuuksi

Tapaamisen lopuksi teemme pienen kierroksen museon puutarhassa, jossa puukartan mukaan kasvaa 154 istutettua puuta. Kartassa mainitaan muun muassa että puutarhan vanhin omenapuu on 1870-luvulla istutettu Sokerimiiron. Ei voi olla, Aaltonen ja Alanne sanovat. Omenapuu ei voi elää niin vanhaksi. Mahdollisuuksien rajoissa sen sijaan on, että ryytimaan takana kasvava suuri vanha omenapuu on Lobo.

Makutestissä selviää, että puu, jota pidetään Sokerimirona ei ole sitä. Sokerimiro on makea, mutta tämän puun omena on pahanmakuinen.

Lohjan Omenatytöt ovat istuttaneet museon puutarhaan useita omenapuita. Niiden lajikkeista ei ole tietoa. Omenapuita on rehellisesti aivan liian tiheässä.

”Puolet pois”, tuumaamme Arja Lönnqvistin kanssa.

Follow by Email