Hyväksytty puutarhaseuran hallituksessa 30.9.2025
Kokoonpano
Palstatoimikuntaan kuuluu 3 jäsentä. Kaksi edustaa viljelijöitä, yksi on puutarhaseuran hallituksen jäsen. Palstatoimikuntaan kuuluvat viljelijät saavat palstan käyttöön ilmaiseksi.
Toiminta
Palstatoimikunnan tulee kokoontua viljelykauden aikana vähintään kolme kertaa.
Palstatoimikunta tekee palstoilla katselmuksen kahdesti kasvukaudessa. Ensimmäinen katselmus tehdään kesäkuun alkupuolella ja toinen syyskuussa kasvukauden päätteeksi.
Katselmuksista ilmoitetaan viljelijälle kahta viikkoa ennen.
Kesän alussa katsotaan, että palsta on otettu viljelyyn ja syksyllä tarkistetaan, että palstaa on hoidettu kesän aikana sääntöjen mukaan. Jos katselmuksella havaitaan sääntöjen rikkomista, viljelijä voi saada huomautuksen. Useista huomautuksista voi seurata palstan menettäminen.
Kesän alussa huomautuksen saaneet palstat tarkastetaan heinäkuussa, jotta voidaan varmistaa, että palstaa viljellään ja ongelmiin on puututtu. Jos asiat eivät ole edelleenkään kunnossa eikä perusteltua syytä ole annettu, puutarhaseuran hallitus voi irtisanoa palstan.