Näin hoidat tammentaimea

suuri tammi, jonka vieressä näkyy osa keltaista rakennusta
Tammesta tulee suuri puu, joten harkitse sen paikka tarkoin. Tämä tammi on Lohjan museon vieressä kasvava. Tiettävästi se on istutettu 1700-luvulla.

Onneksi olkoon! Olet saanut pienen tammentaimen. Se on metsätammi (Querqus robur), joka on Lohjanseudulla yleinen jalopuu. Hoida sitä hyvin, voit saada pihaasi puun, joka elää tuhat vuotta!

Tammi  on lohjalaisten lahja Sinulle, eikä millainen lahja tahansa. Kalevalassa tammi on ikuisen onnen ja lemmen puu.

Taimi on kasvatettu osana Lohjanseudun Puutarhaseuran Tuhat tammea-kampanjaa. Kampanjalla halusimme kiinnittää huomiota siihen, että Lohja on mitä mainioin asuinpaikka puutarhaharrastajalle. Täällä viihtyvät monet sellaiset kasvit, joista muualla Suomessa voidaan vain unelmoida.

Tuhat tammea-kampanja alkoi viime syksynä terhojen keräämisellä. Innostus oli valtavaa ja erityisen ilahduttavaa oli se, että lapset innostuivat keräämään terhoja.

Juuri lapset eli Rauhalan koulun 4b-luokka keräsi, pesi ja säilöi ison osan terhoista  hiekkaämpäreihin. Ämpäreitä on pidetty viileissä tiloissa aina huhti-toukokuuhun saakka, jolloin terhot kylvettiin.

Tammenterhon itäminen kestää kuukauden ja voit uskoa, että odotus oli piinallista! Mutta kun tammi kerran itää, on kasvu varsinkin alkuvaiheessa vauhdikasta.

Näin istutat ja hoidat tammea

Tammi kannattaa istuttaa vielä tämän kesän aikana, sillä pienessä ruukussa juuri alkaa kiertyä. Harkitse puun paikka tarkoin, sillä tammi voi kasvaa 10–25 metriä korkeaksi. Se ei ole pienen pihan puu.

Paikan tulee olla aurinkoinen ja maaperän läpäisevä, savimaa ei tammelle sovellu. Jos maaperä kuitenkin on kovin savinen, voit tehdä tammelle kohonpenkin.

Tammi kannattaa istuttaa näyttävälle paikalle. Etäisyys lähimpään rakennukseen tulee olla vähintään seitsemän metriä.

Välittömästi istutuksen jälkeen on huolehdittava riittävästä kastelusta, mikä tarkoittaa kunnon kastelua vähintään kerran viikossa.

Pienet taimet on suojattava verkoilla, sillä tammet ovat  jänisten ja kauriiden herkkua. Suojaamista on jatkettava muutaman vuoden ajan.