Teksti ja kuvat: Erja Hinkkanen

Pölkinvuoren kasvimaailma Urjalassa, Heljä Liukko-Sundströmin ateljee Humppilassa ja lounas Nuutajärven lasikylässä. Ne olivat Lohjanseudun Puutarhaseuran ensimmäisen koronanjälkeisen retken kohteet, ja mainiot olivatkin.
Pölkinvuoren kasvimaailma sijaitsee Forssan ja Urjalan välisen maantien varrella. Joitakin vuosia sitten tienvarteen ilmaantui kylttejä, joissa ensin kerrottiin vihannesten myynnistä, sitten kasvimaasta ja lopulta kasvimaailmasta. Matkalla Keski-Suomeen oli joka kerran olevinaan niin kiire ettei tieltä ennättänyt poiketa. Olisi kannattanut, niin upea paikka on, ja vain noin kilometrin päässä maantieltä.
Pölkinvuoressa saimme oppaaksemme itsensä Pölkinvuoren Peikon eli kasvimaailman perustajan Veli-Pekka Weckmanin. Pölkinvuoren omilta kotisivuilta voit lukea, miksi Weckmania kutsutaan peikoksi.
Unelma, joka romuttui
Pölkinvuoren kasvimaailma on rakennettu unelmien rauniolle. Weckmanin unelmana oli nimittäin rakentaa korkealle kalliolle saunaravintola ja pohjoisrinteelle majoitustiloja, mutta sairastuminen vakavaan, luuston rappeuttamisesta aiheuttavaan sairauteen romutti suunnitelmat. Weckman joutui vuoteenomaksi kahdeksi vuodeksi.
Kun kunto alkoi kohentua, tuli aika pitkäksi ja kun oli kevät, Weckman ryhtyi raivaamaan tilalle kasvimaata. Hän teki sen kuntoutuakseen.
” Mikäpä olisi sen parempi kuin kuntoutusmuoto kuin puutarhanhoito”, Weckman sanoi.
Alussa Weckmanin voimat riittivät vain konttaamiseen ja siihen, että hän voimasaksilla katkoi vesakkoa. Naapurin 7-vuotias poika sitten keräsi rangat ja risut nippuihin.
Nyt Weckman on tyytyväinen siihen, että alkuperäinen suunnitelma ei toteutunut. Koronan runtelemassa maailmassa hotellit ja ravintolat kärsivät, mutta puutarhamatkailu kiinnostaa. Se on huomattu Pölkinvuoressakin.
Muinaista spelttiä Pölkinvuoressa

Vuosien kuluessa Pölkinvuoreen on rakennettu noin kilometrin mittainen luontopolku, jonne lähdimme Weckmanin opastamana. Hän varoitti, että polku on vaikeakulkuinen.
”Jos vähänkään epäilyttää, suosittelen kääntymään puolessavälissä takaisin”, Weckman sanoi. Muutama niin tekikin, me muut kipusimme kapeaa polkua ja jyrkkiä portaita pitkin ylös kalliolle. Weckman ei turhaan varoittanut, polku oli muhkurainen ja rinne jyrkkä, mutta ponnistelu kannatti, ylhäältä aukeni huikea näkymä yli peltojen ja metsien.
Luontopolun varrelle on istutettu valtava määrä puita, pensaita, perennoja ja sipulikukkia, joukossa myös kurtturuusua, juuri sitä kiellettyä kasvia.
”Lupaan kitkeä sen vaikka paljain käsin heti kun valkohäntäpeura julistetaan haitalliseksi vieraslajiksi”, Weckman sanoi.
Kommentista voi päätellä, että peurat ovat täälläkin riesa.
Kasvien joukossa oli sellainenkin erikoisuus kuin spelttivehnä. Sen siemenet olivat uinuneet maan siemenpankissa kenties satoja vuosia ja nousseet pintaan, kun alueella on tehty istutuksia.
Talvi 2021–2022 oli tuhoisa monille puutarhoille, niin myös Pölkinvuoren kasveille. Erityisesti sormustinkukat kärsivät.
”Tähän aikaan täällä pitäisi kasvaa kymmenentuhatta sormustinkukkaa, mutta hyvä jos sata on nyt, Weckman kertoi.
Pölkinvuoren salaisuus
Pölkinvuori on tullut kuuluisaksi sipulikukista. Niitä on alueella istutettu yhteensä noin 250 000 kappaletta. Joka syksy alueella istutetaan 35 000–40 000 sipulikukkaa. Määrä kuulostaa niin suurelta, että työ tehdään varmaan kaivinkoneella. Vielä mitä! Sipuli todentotta istutetaan yksitellen. Työtä kuitenkin helpottaa Weckmanin suunnittelema ja naapurin metallimiehen toteuttama istutuskaira. Kairoja on käytössä Pölkinvuoressa useita kokoja, suurimmalla kairalla voi istuttaa jopa pensaita.
”Kaupan istutuskairat ovat leluja”, Weckman sanoo.
Istututuksen yhteydessä kuoppiin laitetaan kalkkia ja multaseosta, joka on Pölkinvuoren liikesalaisuus. Kalkkia kuoppiin laitetaan siksi, että istutukset tehdään metsämaahan, joka on luonnostaan hapanta.
Jokasyksyiset istutustalkoot ovat tarpeen, sillä sipulikukat ovat lyhytikäisiä. Weckman on kokeillut ”silppujen” eli pienten sivusipulien kasvattamista suurikokoisiksi, mutta todennut ettei kannata.
”Kestää 4–5 vuotta ennen kuin sipuli on niin suuri, että se kukkii. Sipulin pitäisi maksaa viisi euroa kappaleelta”, Weckman sanoi.
Hänen kokemuksensa mukaan Appeldoorn-tulppaani on ainoa lajike, joka jaksaa kukkia vuodesta toiseen.
Runsaan tunnin mittaisen kierroksen jälkeen oli mahdollisuus tehdä taimiostoksia. Pölkinvuoren taimiston valikoimiin kuuluu perennoja, pensaita ja puita, ilokseni löysin sieltä köynnöshortensiaa.
Leivoskahveja nauttiessamme Weckman esitteli suunnittelemaansa istutuskairaa. Se näytti vähän urkupilliltä, johon on kiinnitetty kahva.
”Vakuutan, etten ole ryöstänyt kirkon urkuja”, Weckman sanoi huvittuneena.
Suosittelen lämpimästi vierailua Pölkinvuoren kasvimaailmassa! Aion itsekin käydä siellä uudestaan, keväällä, sipulikukkien kukkimisen aikaan.

Pölkinvuori pähkinänkuoressa
- Sijaitsee Urjalassa, Forssan ja Urjalan välisen maantien varrelta. Osoite on Ikaalantie 105, Urjalan asema.
- Kasvimaailman rakentaminen alkoi vuonna 2014, ja jatkuu yhä. Tänä vuonna alueelle valmistuu uusi pysäköintialue.
- Pölkinvuoressa on noin kilometrin mittainen luontopolku, joka on vaikeakulkuinen. Ylös kalliolle pääsee kuitenkin helppokulkuista oikopolkua pitkin.
- Aluella on kahvio ja taimimyymälä.
- Pääsymaksu sesongin aikaa 5 euroa, muulloin asiakkaan itsensä määritettävissä.