Auringonkukkien kylvöä Päiväkoti Ompussa – yksi naula oli tarpeen

Nainen, mies ja kaksi lasta pöydän ääressä kylvämässä siemeniä.
Varhaiskasvatuksen opettaja Laila Norokorpi ja Lohjanseudun Puutarhaseuran sihteeri Esa Aaltonen opastavat Päiväkoti Ompun viskarilaisia auringonkukkien siementen kylvössä.

Auringonkukan siemenet kylvetään, ei istuteta. Kylvöastian pohjassa pitää olla reikiä. Ja pienet taimet tarvitsevat vettä, valoa ja lämpöä. Muun muassa tällaisia asioita oppivat Jymy, Tilda, Lila, Hinni, Peetu ja Koda, kun he kylvivät Lohjanseudun Puutarhaseuran lahjoittamia auringonkukan siemeniä. Kaikki kuuluvat Päiväkoti Ompun viskareiden ryhmään. Mukana opastamassa oman  varhaiskasvatuksen opettajan Laila Norokorven lisäksi olivat  puutarhaseuran Esa Aaltonen ja Erja Hinkkanen.

Viskarilaiset saivat myös kuulla, että auringonkukka on yksivuotinen ja että sen ruotsinkielinen nimi on solros ja latinankielinen nimi Helianthus annuus.

Kylvämistä, ainakin rairuohon kylvämistä olivat kaikki tehneet ennenkin, ja ilmeisen hyvällä menestyksellä. Eräs tyttö näet kertoi, että rairuoho kasvoi ”melkein kattoon asti”.

Maitopurkin muodonmuutos

Puutarhaseuran lahjoittamat auringonkukan siemenet kylvettiin maitopurkkeihin, joita ei maitopurkeiksi olisi uskonut. Niin sieviä niistä oli tullut tapetoinnin ja ommelten jäljiltä.

Mutta yksi asia purkeista puuttui, pohjareiät. Maitopurkeista voi helposti tehdä kylvöastioita leikkaamalla kulmat saksilla, mutta saksia ei ollut lähettyvillä. Komerosta löytyi sen sijaan naula. Sen avulla sai puhkottua reikiä.

”Montako reikää tehdään?”, Norokorpi kysyi.

Neljä.

”Ei se niin tarkkaa ole, reikiä voi olla kolme tai viisi”, Aaltonen täydensi.

Kylvöastioissa pitää olla reikiä siksi, että niistä pääsee ylimääräinen vesi valumaan pois.

Kukkia eskariin

Kylvöastioiden täyttäminen mullalla sujui siististi. Aaltonen kaatoi säkistä multaa isoon Dyno-rasiaan (elintarvikkeiden säilytykseen tarkoitettuja rasioita), josta lapset lusikoivat ruokalusikalla multaa purkkeihin. Sopivaksi määräksi arvioitiin ompeleihin asti. Lopuksi purkkia täräytettiin niin että multa vähän tiivistyi.

Kylvömullan kastelu jätettiin nyt väliin, sillä multa oli niin kosteaa. (Yleisohje on, että kylvöalusta kastellaan ja tasoitetaan ennen siementen ripottelua. Jos kylvös kastellaan jälkeenpäin, on vaara, että siemenet huuhtoutuvat minne sattuu.)

Auringonkukan siemenet tulee kylvää 2–3 sentin syvyyteen. Siemenet voi painaa sormella oikeaan syvyyteen tai sitten niille voi tehdä sopivan reiän vaikkapa naulalla. Auringonkukan siemenet ovat kiitollisia kylvettäviä, sillä ne voi kylvää miten päin vain.

Viskarilaisten kylvöruukut sijoitetaan valoisalle ikkunalle ruokailutilaan. Jos kaikki sujuu hyvin, kukkivat auringonkukat niihin aikoihin, kun eskari alkaa. Kylvöksiä kastellaan joka päivä, mutta vain vähän kerrallaan.

Kuusi maitopurkista tehtyä kylvöruukkua muovilaatikossa. Reunalla auringonkukkien siemeniä sisältävä pussi.
Valmiit kylvökset. Viskarilaiset tunnistavat oman purkkinsa langan värin perusteella.

Teksti ja kuvat: Erja Hinkkanen