Arboretum Magnolia ihastutti toinen toistaan rakkaammilla puilla

Teksti ja kuvat: Erja Hinkkanen

Ryhmä naisia syksyisessä maisemassa., puun alla. Yksi naisista kertoo muille jotain.
Arboretum Magnolian puut ovat kotoisin pohjoisen pallonpuoliskon maista. Sokerivaahtera on peräisin Kanadasta. “Tämä on juuri se puu, jonka mahlasta tehdään vaahterasiirappia, Suvi Pohjola-Stenroos kertoi.

Tuhat  toinen toistaan rakkaampaa ja kauniimpaa puuvartista kasvia. Sellaisia näimme  Arboretum Magnoliassa, kun vierailimme siellä ruskaretkellä. Kiersimme noin kilometrin mittaisen polun maisema-arkkitehti Suvi Pohjola-Stenroosin opastuksella. Hän ja puolisonsa Esa Stenroos perustivat puiston vuonna 2003 Karkalinniemeen, Lohjanjärven rannalle.

Stenroosit kertovat rakentaneensa arboretumin rakkaudesta puihin, luontoon ja kauneuteen. Se oli helppo uskoa kun kuunteli Pohjola-Stenroosin opastusta. Puut olivat toinen toistaan rakkaampia ja kauniimpia.

Noin kaksi tuntia kestävän kierroksen alussa ihailimme ensin tuohituomea, jota Pohjola-Stenroos  kuvaili nopeakasvuiseksi puuksi, jolla on nätti, talvellakin kaunis kuparinvärinen runko ja puuksi, joka kukkii keväällä valkoisin kukin.

”Siitä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Soisin, että sitä käytettäisiin enemmän”, Pohjola-Stenroos sanoi.

Sokerivaahteran juurella kuulimme, että se on juuri se puu, jonka mahlasta valmistetaan vaahterasiirappia. Sokerivaahtera on esimerkki puusta, jota tuottaa monenlaisia palveluita ihmiskunnalle.

”Puut tarjoavat ruokaa ja rakennustarvikkeita, tuottavat happea, keräävät hiilidioksidia, säätelevät maaperän kosteutta ja ilmaston lämpötilaa kaupungeissa. Puun istuttaminen on ympäristöteko”, Pohjola-Stenroos kertoi.

Suuri puu kuvattuna alhaaltapäin. Puulla on keltaiset lehdet ja pitkät riippuvat siemennorkot.
Japaninsiipipähkinän leveän latvuksen alla oli hyvä pitää sadetta, Pitkät siemennorkot olivat kuin riippuvat korvakorut.

Arboretum Magnoliassa Suomen suurimmat trumpettipuut

 Japaninsiipipähkinän juurella oppaamme kiinnitti huomiomme puusta riippuviin siemennorkoihin, jotka olivat pitkät, riippuvat korvakorut.

”Jos olisin korutaiteilija, tekisin tuollaiset korvakorut. Aivan ihanat”, Pohjola-Stenroos sanoi.

Keltatrumpettipuista kuulimme, että ne ovat Suomen suurimmat.

”Kiitos Lohjanjärven”, Pohjola-Stenroos sanoi.

Ryhmä naisia värikkään puun juurella. Yksi naisista koskettaa puuta.
Samettisumakin versot tuntuvat samettisilta. Samettisumakki on eräs kauneimmista ruskapuista.

Puut ovat saaneet nimensä pieniä trumpetteja muistuttavien kukkiensa mukaan.

Keltatrumpettipuut heräävät hitaasti talven jäljiltä. Vuosien ajan Pohjola-Stenroosit jännitti puiden selviämistä, kunnes oppi, että niillä on oma aikataulunsa ja että stressaaminen ei auta. Nykyisin hän pelkää eniten tuulivaurioita. Siksi arboretumin puiden latvustoja kevennetään.

”Sen opimme kantapään kautta tulppaanipuun kohdalla”, hän kertoi.

Tulppaanipuusta repeytyi iso oksa vuosia sitten. Pohjola-Stenroos oli tuolloin vielä vanhassa ammatissaan eli eläinlääkärinä. Hän siisti kirurginveitsellä haavan repeytyneet reunat, sitoi ne tervanarulla löyhästi yhteen ja kostutti haavaa vedellä. Haava parani.

”Aina kannattaa yrittää hoitaa,” hän sanoi.

Puu dinosaurusten ajalta

Näimme myös neidonhiuspuun, kasvin, joka oli nykyisenkaltainen jo dinosaurusten aikaan. Luonnonvaraisena neidonhiuspuuta kasvaa vain eräässä Kiinan maakunnassa, mutta viljeltynä se on suosittu katupuu subtrooppisilla alueilla. Suomi on sijainniltaan kasville liian pohjoinen. Arboretum Magnoliassa neidonhiuspuu on kasvanut kuitenkin vuosia.

Pohjola-Stenroos valitsi kasvin paikan huolellisesti. Hän istutti sen tulppaanipuiden läheisyyteen ja kasvin pohjoispuolelle havun suojaamaan hyisiltä tuulilta.

”Kasvit kasvavat paremmin kaverin kanssa”, Pohjola-Stenroos sanoo.

Hän ehti kierroksen aikana mainita monta muutakin kaunista pensasta ja puuta: kalukkipensas, idänsaarni, katsura, likusterisyreeni, sumakkeja, tammia, kentuckynkahvipuu, lakkipuu ja tietysti magnoliat.

Miksi vuorimännyt pitää leikata juhannuksena?

Saimme Pohjola-Stenroosilta myös useita käytännönläheisiä vinkkejä puutarhanhoitoon. Eräs niistä koski vuorimäntyjen leikkaamista, joka yleisesti annetun ohjeen mukaan pitää tehdä juhannuksena.

Ei pidä. Juhannuksena ne on leikattu siksi, että eräs puutarhakoulun opettaja halusi pitää oppilaansa pahanteosta, ja keksi keinoksi vuorimäntyjen leikkaamisen.

Tieto oli monelle meistä helpotus. Juhannuksena on usein muutakin puuhaa kuin vuorimäntyjen leikkaaminen.

Kierros päättyi arboretumin puutarhavajaan, jossa työvälineet olivat kauniisti esillä betoniraudoitusverkossa. Kännykät räpsyivät, kun retkeläiset ottivat kuvia. Erityistä ihastusta herätti Pohjola-Stenroosin ”juustohöyläksi” kutsuma rikkaruohorauta, jota myydään nimellä dutchoe.

Kun sillä poistaa rikkaruohon vihreän osan kerran viikossa, kasvi vähitellen nääntyy. Tepsii vuohenputkeen, mutta ei voikukkaan. Voikukan juuret on kaivettava maasta.

Nainen puutarhavajassa, kädessään hänellä on kanttausrauta. Taustalla näkyy työkaluja raudoitusverkossa riippumassa.
Suvi Pohjola-Stenroos kehotti pitämään puutarhatyövälineet hyvässä kunnossa ja järjestyksessä. Arboretumin puutarhavaja kävi esimerkistä. Pohjola-Stenroosiin kädessä on kanttausrauta.