Perennoja kupongilla tai ilman – nimikylttejä toivotaan

Perennojen nimikyltit voi näppärästi tehdä vaikka maitotölkistä leikatuista suikaleista.

Perinteinen perennanvaihtotapahtuma järjestetään ensi torstaina eli 23. toukokuuta klo 17.30–18.30  Lohjan museolla. Taimien vastaanotto alkaa klo 17.

 Jo muutaman vuoden ajan Lohjan puutarhaseuran perennanvaihdossa on noudatettu kuponkimenettelyä. Jokaista tuotua taimea kohti saa kupongin, jolla saa saman määrän perennoja mukaansa.

Voiko ottaa taimia, jos ei ole itse tuonut yhtään? Kyllä voi, kello 18 jälkeen, seuran sihteeri Esa Aaltonen kertoo.

Perennavaihtoon kelpaavat periaatteessa kaikki taimet, mutta kaikkein yleisimmät kasvit, kuten kaihonkukka (kevätkaihonkukka, Ompahalodes verna) ei oikein löydä ottajaansa. Perennanvaihtotapahtumaan ei myöskään kannata tuoda pensaiden siementaimia.

”Mitä harvinaisempi kasvi, sitä halutumpi se on”, Aaltonen sanoo.

Mitä tapahtuu taimille, jotka eivät kelpaa kenellekään?

”Ne heitetään roskalavalle. Mutta harvoin niin joudutaan tekemään, yleensä ottaja löytyy”, Aaltonen sanoo.

Taimissa saisi mielellään olla nimikyltti.

”Pienistä taimista voi olla vaikea tunnistaa kasvia. Voi tulla ylläreitä”, Aaltonen sanoo.

Lohjanseudun puutarhaseura järjestää toisen perennanvaihdon elokuun 29. päivänä klo 17.30–18.30 Nummen koulukeskuksella Koulukuja 4. Perennoja voi sinnekin tuoda klo 17 alkaen.

Teksti ja kuva: Erja Hinkkanen