Ihan kuin olisi käynyt ulkomailla! Sellainen olo jäi Lohjanseudun Puutarhaseuran retkestä Raaseporiin. Vierailimme Tammisaaren vanhassa kaupungissa, Pohjan kirkonkylän lähellä olevassa Bollstad Gårdissa ja Mustion linnassa.
Tammisaaressa meillä oli oppaana hurmaava Helene Schjerfbeck eli Anne Ingman. Hän kierrätti meitä Helenen jalanjäljissä ja kertoi sekä taiteilijan henkilöhistoriasta että Tammisaaren menneisyydestä.
Helenen opastamana pääsimme vierailemaan parissa yksityispihassa. Niihin ei yleensä pääse edes kurkistamaan korkeiden lauta-aitojen vuoksi. Toinen puutarhoista oli Tammisaaren vanhan pappilan puutarha. Sen nykyiset omistajat, Nelli Paasikivi-Ahlström ja hänen sisarensa ovat luoneet pihaan valkoisen puutarhan. (Tämä puutarha on muuten avoinna 3.8.2024, jolloin Tammisaaressa vietetään Vanha kaupunki elää-tapahtumaa).
Tammisaaressa minuutit ovat pitkiä
Kävimme myös taiteilija Helene Schjerfbeckin lempipuistossa Skepparträdgårdenissa, jossa nykyisin on hänen muistomerkkinsä. Muistomerkki on korkeiden pylväiden välissä oleva kirkonkello, jota voi soittaa. Yhtenään kelloa ei kuitenkaan voi pimputtaa. Opas sanoi, että ennen toista soittoa pitää odottaa minuutti.
“Mutta minuutti Tammisaaressa on pitkä”, hän lisäsi.
Tämän huomasimme. Toista kertaa kello ei yrityksistä huolimatta kumahtanut.
Bollstad Gårdia luodaan luonnon ehdoilla
Villa Smakhusissa nautitun lounaan jälkeen ajoimme hienolla omnibussillamme (Helenen määritelmä) Pohjan kirkonkylän lähellä sijaitsevaan Bollstad Gårdiin, jonka historia ulottuu aina 1400-luvulle saakka.
Nykyisillä omistajilla tila on ollut viisi vuotta. Tilan emäntä, Nina Sointu, kertoi, että perhe etsi tonttia, jolla olisi isoja puita. Niitä Bollstad Gårdissa on, mutta valitettavasti useimmat niistä ovat saarnia. Puihin on iskenut Japanista lähtöisin oleva saarnensurma, agressivinen sienitauti, joka tuhoaa puut.
Bollstad Gårdissa puutarhaa luodaan luonnon ehdoilla, mikä tarkoittaa muun muassa niittyjen perustamista nurmikoiden sijasta. Tämä vuoksi Nina Sointu on opetellut niittämään viikatteella. Osa tilasta onkin luokiteltu arvokkaaksi perinnebiotyypiksi.
Niittyjä tilalla onkin runsaasti. Niiden lomassa kiemustelee ruohonleikkurilla leikattuja käytäviä. Niiden avulla on tarkoitus tutkia tulevien istutustaluiden kokoa ja sijaintia. Istutusten tekeminen tilalla on kuitenkin poikkeuksellisen vaikeaa kauriiden vuoksi. Pääsimme itsekin näkemään kaurisperheen. Pelottomasti ne lampsivat pihan poikki meistä piittaamatta.
Jotain Bollstad Gårdissa kuitenkin kasvatetaan: nokkosia. Niiden joukkoon Nina on myös “piilottanut” muitakin hyötykasveja, esimerkiksi mustajuurta.
Yrtit ovat kuitenkin toistaiksi säästyneet. Niitä kasvaa entisen navetan lähelle raivatulla yrttimaalla. Yrttien joukossa on muun muassa tähkälaventelia ja anisiisoa.
Mustion linna huipensi retken
Retki huipentui (näin voi mielestäni sanoa) vierailuun Mustion linnassa, vaikka puistokierros jäikin väliin. Ennen linnakierrosta nautimme kahvit linnan ravintolassa. Näinä itsepalvelun aikoina säväyksen teki jo pöytiintarjoilu. Ja valkoiset pöytäliinat.
Mustion linnalla on pitkä ja värikäs historia, josta meille kertoi mukaansatempaavasti opas Jouko Kivirinta. Noin tunnin kestävällä kierroksella kuulimme niin monesta Magnus Linderista, että pää meni pyörälle. Linnan ensimmäinen omistaja 1700-luvulla oli Magnus Linder, ja sama nimi oli myös hänen pojallaan Magnus Linder toisella, joka rakennutti linnan 1700-luvun lopulla.
Magnus Linder oli myös mies, joka pelasti linnan rappiolta. Hän osti linnan takaisin suvulle vuonna 1985, minkä jälkeen linnassa alkoivat valtavat kunnostustyöt. Lopputulos on upea.
Linnan 22 hehtaarin puistoon voi käydä tutustumassa omatoimisesti. Puisto on Suomen loistokkaimpia. Puistossa on muun muassa follyja eli valerakennelmia, tällainen on muun muassa temppelipergola luonnonkukkaniityllä.
Bussissa matkalla Lohjalle kuulin kuinka kaksi naista keskusteli retken ohjelmasta, jonka oli laatinut retkivastaava Pirjo Kainulainen. Toinen naisista tuumasi, että ohjelma oli niin hyvä, että Kainulainen saisi jatkossakin järjestää retkiä. Olen samaa mieltä.
Teksti: Erja Hinkkanen