Keijuangervot hurmasivat pihakävelyllä – mitä ihanaa sinun pihassasi olisi? Kutsu meidät kävelylle!

Keijuangervon ja tarha-alpin kukintaa.

Vau! Kymmenen keijuangervopensaan kukinta on hurmaava! Ei ihme, että Ilse-Maj Varsikko suosittelee ’Little Princess’-lajiketta. Ilse-Majn pihassa on paljon muutakin ihasteltavaa kuten lukuisia ruusuja,  perennoja, neljäkymmentä pionia, hevoskastanjoita, alppiruusuja , hedelmäpuita, japaninvaahtera.

Sataa vettä, mutta panen merkille, että sateesta huolimatta korallikeijunkukan  punaisissa kukissa pörrää kimalaisia. Niitä ei pieni sade haittaa – kuten ei meitäkään.

Ilse-Maj Varsikko ( toinen oikealta) kertoo pionipenkin pioneista. Niiden lisäksi penkissa kasvaa muun muassa helminukkajäkkärää.

Olemme pihakävelyllä, joita puutarhaseura on ryhtynyt pienen tauon jälkeen järjestämään. Ensimmäinen pihakävely pidettiin juhannuksen jälkeisenä tiistaina meidän pihassamme helteisenä päivänä, osallistujia oli viisi. Ilse-Majn pihassa kiinnostuneita oli kymmenkunta.

Mainio oivallus: saviruukut taivuttavat päärynäpuun oksia.

 Alkujaan oli tarkoitus aloittaa kävelyt toukokuussa juuri Ilse-Majn pihalta, mutta koronarajoitusten vuoksi se ei ollut mahdollista. Siksi menetimme mahdollisuuden ihailla kaukaasianpionin kukintaa livenä. Se näet kukkii aina toukokuun 25. päivän tienoilla. Lohdutukseksi saimme kuitenkin Ilse-Majn teettämät kuvat kukinnasta.

 Pihakävelyitä on tarkoitus järjestää lisää. Kutsu meidät pihaasi! Erityisiä järjestelyitä ei tarvita, ei esimerkiksi tarjoilua tai vastaavaa. Riittää kun kerrot pihasi kasveista, onnistumisista ja epäonnistumisista. Ongelmakohtiin voi jopa löytyä ratkaisu, kun yhdessä pohditaan. Arvostelua ei pidä pelätä, kukaan ei ole rikkaruohoja kyttäämässä. Aikaa kävelyyn kannata varata noin tunti.

Pihakävelylle voi helposti kutsua nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Mainioita ajankohtia olisivat heinäkuun loppu tai elokuun alku. Olisi mukava nähdä!

Erja Hinkkanen

Follow by Email