26.1.21 Kotitarveviljelyyn keskittyvä hanke alkaa Lohjan alueella

Kiinnostaako puutarhanhoito, lavaviljely, parvekepuutarha tai yrttien kasvatus? Maa-ja kotitalousnaisten uusi kotitarveviljelyhanke on sinua varten! Kaksivuotisessa hankkeessa neuvotaan viljelyn aloittamisessa, lajikevalinnoissa, ravinteiden kierrätyksessä sekä sadon käsittelyssä ja säilönnässä. Tulossa on asiantuntijaluentoja talkoopäiviä viljelypalstoilla eri vuodenaikoina opintomatka kohteeseen, jossa kotitarveviljelyä on edistetty merkittävällä tavalla Tapahtumia järjestetään koko Lohjan alueella. Koronan vuoksi aluksi etäpalavereina teamsin avulla, mutta myöhemmin … Read more

Retki Tuusulaan 5.9.20 – tiesitkö, että Aino Sibelius oli taitava puutarhuri? RETKI ON PERUTTU

Lähdemme syyskuun ensimmäisenä lauantaina eli 5.9. retkelleTuusulaan. Oppaanamme toimii Torsti Salonen. Tutustumme SibeliuksenAinolan puutarhaan ja kotiin. Syömme lounasta Gustavelundissa.Tutustumme Pekka Halosen ateljeekotiin Halosenniemeen ja puutarhaan.Pistäydymme Järvenpään taidemuseossa, jossa Eero JärnefeltinSuviranta-näyttely. Kahvit juomme Lottamuseossa. Lähtö Virkkalasta, Ristin koulun pysäkiltä klo 8 ja Lohjan Kirkkokentältä klo 8.30. Paluu Kirkkokentälle noin klo 18 jasiitä Virkkalaan. Hinta jäsenet 85 … Read more

Keijuangervot hurmasivat pihakävelyllä – mitä ihanaa sinun pihassasi olisi? Kutsu meidät kävelylle!

Vau! Kymmenen keijuangervopensaan kukinta on hurmaava! Ei ihme, että Ilse-Maj Varsikko suosittelee ’Little Princess’-lajiketta. Ilse-Majn pihassa on paljon muutakin ihasteltavaa kuten lukuisia ruusuja,  perennoja, neljäkymmentä pionia, hevoskastanjoita, alppiruusuja , hedelmäpuita, japaninvaahtera. Sataa vettä, mutta panen merkille, että sateesta huolimatta korallikeijunkukan  punaisissa kukissa pörrää kimalaisia. Niitä ei pieni sade haittaa – kuten ei meitäkään. Olemme pihakävelyllä, … Read more

Pihakävely saa jatkoa – muista myös sunnuntain avoimet puutarhat

Pihakävely saa jatkoa – Ilse-Maj Varsikko kutsui ”kallellaan” olevalle pihalle Puutarhaseuran pihakävelyt saavat jatkoa. Sammattilainen Ilse-Maj Varsikko esittelee ”kallellaan” olevaa pihaansa osoitteessa Kirjoniementie 6, tiistaina 7. heinäkuuta klo 18. Kävelylle pitää ilmoittautua tekstiviestillä numeroon 040 735 0691 tai puutarhaseuran nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Kävelylle mahtuu 20 henkeä.”Kallellaan” oleva tarkoittaa rinnepihaa, jossa korkeuseroa matalimman ja korkeimman … Read more

Tervetuloa pihakävelylle Sammattiin!

Koronaepidemian vuoksi tapahtumia ei ole voitu järjestää, mutta kesäkuuksi suunniteltu pihakävely toteutuu tiistaina 23.6. klo 18 Erja ja Veijo Hinkkasen pihassa Sammatissa Lammintie 25. Enintään 20 osallistujaa, ilmoittautuminen puutarhaseuran sivujen kautta lohjanseudunpuutarhaseura.fi tai tekstiviestillä numeroon 044 534 5223 viimeistään sunnuntaina 21.6. Hinkkasten pihassa on kasvimaa, kiviaita, maanpeitekasveja, tammia ja mustikkamättäitä sekä tulotien varrella rehevä niitty. Pysäköintipaikkoja … Read more

Ilse-Maj Varsikon kaukaasianpioni kukki ennätysmyöhään

Toukokuisella pihakävelyllä oli tarkoitus päästä ihailemaan Ilse-Maj Varsikon pihaa, ja aivan erityisesti kaukaasianpionin kukintaa. Pioni on yleensä kukkinut toukokuun 25. päivänä, mutta tänä vuonna kukinta alkoi vasta 30. päivä. “Se on myöhäisin ajankohta”, Varsikko sanoo. Hän on tehnyt tarkat muistiinpanot pioninsa elinkaaresta ja osaa siksi kertoa muun muassa että pioni on saanut alkunsa Lemillä kasvavasta … Read more

Kasvata vihanneksia ja muutama muu vinkki ilmastoystävälliseen puutarhaan Riku Cajanderin mukaan

Kasvata itse vihanneksia, muuta kolmasosa nurmikosta luonnonniityksi ja suosi luonnonkasveja ja kotimaista kantaa olevia puutarhakasveja. Näin neuvoi ympäristöbiologi ja toimittaja Riku Cajander ilmastoystävällisen puutarhan luomiseen. Cajander puhui aiheesta Lohjanseudun Puutarhaseuran vuosikokouksen yhteydessä tiistaina. Luonnonkasveja ja kotimaista kantaa olevia kasveja kannattaa suosia siksi, että ne ovat tuontikasveja paremmin sopeutuneet Suomen ilmastoon. ”Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä. Tutut … Read more

SIIRRETTY VUODELLA ETEENPÄIN Tervetuloa matkalle Viron puutarhoihin!

Järjestämme heinäkuun 20.–22. 2020 matkan Viron puutarhoihin. Retken hinta on 395 euroa, minkä lisäksi on syytä varata rahaa laivalla tapahtuviin ruokailuihin. Matka toteutuu, jos lähtijöitä on vähintään kolmekymmentä. Matkalle pitää ilmoittautua viimeistään 5.4. mennessä joko seuran sivuilla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla ilsemaj.varsikko(at)elisanet.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro nimen lisäksi syntymäaika, puhelinnumero, huonekaverin nimi ja mahdolliset ruoka-aineallergiat. Matka … Read more

Puutarhaseura uudistaa sääntöjä – lue tästä ehdotus uusiksi säännöiksi, nykyiset säännöt pdf-tiedostona tekstin alla

Olennaisin muutos koskee yhdistyksen toiminta-aluetta. Nykyisissä säännöissä mainitaan vielä Lohjan, Karjalohjan, Nummi-Pusulan kunnat, jotka kaikki ovat osa Lohjaa. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lohjanseudun Puutarhaseura ry ja sen kotipaikka on Lohja. Toimialueeseen kuuluu myös Siuntio. Yhdistys kuuluu jäsenenä Puutarhaliitto -Trädgårdsförbundet ry:hyn. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on lisätä kiinnostusta puutarhaharrastukseen ja viihtyisän … Read more